Töyssyjä matkalla, vapaa-aika vähissä & tietokone takkuilee

Villagessa tuli vietettyä sitten useampi päivä kuin aluksi oli tiedossa. Tosiaan munhan piti olla siellä vain tiistai 3.4 kunnes sain tiedon että perjantain 6.4 jälkeen lähtisin vasta takaisin Papagayoon...

Corralejon ihanat kadut puoli kahdentoista aikaan

Keskiviikkona vapaapäivänäni oloni oli heikko, huimasi, närästi ja vatsa oli sekaisin. Terveyskeskuksen löytäminen oli oma lajinsa. Kävelin rakennuksen ohi kaksi kertaa, sillä ulkopuolella ei ollut mitään selkeitä kylttejä ja se oli kiinni linja-autoasemassa. Sisällä mua palloteltiin tiskiltä toiselle, kunnes joku suostui kirjaamaan mut sisään. Lääkäri ei oikein ymmärtänyt että tarvitsen sairaustodistuksen vaan jankutti että saan vain yhden lapun, jossa lukee voimassaoloaika 12h. Sanoin että tarvitsen todistuksen huomiselle, jotta voin olla poissa töistä - en uskonut oloni kohenevan päivässä olihan mulla ollut oireita jo viitisen päivää, jolloin lääkäri tulosti uuden lapun ja sanoi nyt siinä lukevan 48h. Lähetin kuvan lapusta espanjankieletaitoiselle EM-tutorilleni, joka totesi ettei lapussa lue muuta kuin tieto siitä, että olen käynyt puhumassa lääkärille. No tosi kiva. Joka tapauksessa lähetin viestit pomolleni sekä työkavereilleni etten olisi tulossa torstaina töihin.

Lähdin kävelemään lyhyemmällä päivätauolla rannalle, jonne täältä Villagesta on alle 10min matka.

Perjantaina töissä aiheutin pientä riidan poikasta väärin ymmärryksen takia. Työkaverini sanoi että voin tulla heidän - ranskalaisen animationtiimin kanssa, mitkä tulivat viikoksi viihdyttämään ranskalaisia turisteja - kanssaan syömään mikäli tahtoisin. Kuitenkin illalla lähdin kiireellä asunnolta työpaikalle ja söin yksin kymmenessä minuutissa ja olin valmis varttia vaille (20:15) ennen minidiscon alkua kuten minulle oli kehoitettu tulemaan. Työkaverini kuitenkin suuttuivat minulle. Sanoivat että:

"Sanoimme että syöt kanssamme, tarjoilijat eivät tykkää jos tulee eri aikaan syömään ja meiltä on kysytty monta kertaa kuka on se tyttö joka yksin sooloilee ja tulee juuri ennen sulkemisaikaa syömään. Sinun täytyy myös olla puoli tuntia aiemmin täällä jotta ehdimme tekemään kaikki sertifikaatit valmiiksi. Sun täytyy oppia minidiscon liikkeet, sillä ne vaihtuvat joka ilta ja joku ilta vedät yksin, enhän minä voi joka ilta tanssia tätä tahtiahan minä kuolen. Kaikki muut harjoittelijat ovat oppineet viikossa kaikki koreografiat, mitä olet ollut täällä kymmenen päivää etkä vieläkään osaa"

Johon vastasin etteivät tarjoilijat ainakaan minulle itse sanoneet mitään kunhan hymyilivät, jälkeeni tuli muitakin asiakkaita ja jopa oma pomomme heitti minulle käytävällä vain ylävitosia. Pitäisi tulla siis tuntia aikaisemmin syömään tai ei ollenkaan. No hyvähän se on heille kun asuvat samassa rakennuksessa, minä sen sijaan kävelen pidemmältä työpaikalle ja kotona oleva tauko jäisi tosi lyhyeksi. Siispä päätin etten syö kuin kello yhden tauolla jolloin olen työpaikalla. Korjasin myös Saran puheet, olin ollut vasta kuusi päivää (ti, pe, su, ma, ti, ja tämä to) en siis mitenkään voinut osata liikkeitä, koska joka ilta oli yksi/kaksi uutta biisiä ja minulle ei opetettu liikkeitä missään kohtaan etukäteen vaan laitettiin suoraan sadan ihmisen eteen tanssimaan, jossa parhaani mukaan ja mielestäni hyvin onnistuinkin kopioimaan Saran tanssiliikkeet sivusilmällä.

Surkuhupaisinta illassa oli kun Sara juoksutti minut hakemaan muka-kadonnutta t-paitaa ennen minidiscoa miniclubista. Aluksi etsin avaimia tovin eiväthän ne olleet siellä missä sanojen mukaan piti olla, juoksin miniclubiin vain huomatakseni sen olevan täysin tyhjä ja palatakseni takaisin jolloin minua hoputettiin vaatteiden vaihdossa vihaisten mulkaisujen kera. Lavalla kuitenkin kun jaoimme t-paidat lapsille kuulutus kävi kutakuinkin näin "Don't worry we have here all the t-shirts". Täällä on tapana mököttää jos jostain asiasta ollaan vihaisia. Suuttuessaan espanjalaiset ovat todella dramaattisia sanavalinnoissaan sekä eleissään, näköjään eräät haluavat myös ilkeillä samaan lykkyyn.

Villagessa tein samoja aktiviteetteja kuin Papagayossakin, mutta osallistujia oli kaikkiin aktiviteetteihin enemmän. Esimerkiksi venyttelyyn osallistui 7 hlöstä ylöspäin, miniclubissa oli aina 14-20 lasta (kerran olin yksin 14 kanssa), futiksessa saatiin turnaukset aikaiseksi ja petankin peluu kesti tunnin. Illat oli vauhdikkaimpia, silloin en seisonut kertaakaan paikoillani. Minidiscon jälkeen vaatteiden vaihto, heti myymään bingolappusia ja viemään kyniä, keräämään tarvikkeita bingon jälkeiseen osioon (Men vs. Women, The Man of Oasis Village jne.), kantamaan tuoleja, viemään roskia, vahtimaan ettei lapset kiipeä lavalle, ojentamaan palkinnot voittajille, kirjaamaan ylös tulokset, palvelemaan asiakkaita saliin... Eikä tämä kaikki olisi ollut minulle mitenkään liian hektistä, mutta työkavereideni asenteet ja kommentit loivat ikävän ilmapiirin. Vaikutin kuulemma kadoksissa olevalta ja hymyilin liian vähän silloin kun tanssin minidiscon flunssaisena. Samaan aikaan sain kuitenkin positiivista palautetta asiakkailta.

Tehri L, yep it's me.

Kun illan pidemmällä tauolla pääsin asunnolle vähäksi aikaa olin aina uupunut. Töiden jälkeen en halunnut nukahtaa ettei uusi työpäivä koittaisi, jolloin yöunet jäivät lyhyiksi. Myöskään wifiä minulla ei ollut kuin tosiaan asunnollani, ja tietokoneen takkuillessa ei ollut aikaa kirjoitella tänne tai minnekkään mitään.

Muutenkin Saralta ja Andrealta tuli viikon aikana ihmeellisiä kommentteja. Joutui olemaan koko ajan varpaillaan, ilkeitä kommentteja ja sitten yhtäkkiä seurasikin ystävällisempää puhetta. Missään välissä ei olisi saanut pysähtyä työnteossa ajattelemaan, kaikki olisi pitänyt jo osata. En jaksanut kirjoittaa mitään blogiin siitä viikosta siksi kirjoitankin nyt pari viikkoa jälkeenpäin. Olin Villagessa todella stressaantunut ja surullinen kaiken aikaa, vaikka Papagayossa oikeasti nautin töistä.

Haastavinta oli siis jaksaa niellä kommentit ja olla naljailemasta takaisin, mutta miniclubillakin probleemia loi erityislapset. Mm muutama adhd & autismin omaavia lapsia täytyi pitää silmällä ja oppia erilaisia lähestymistapoja. Meno oli usein niin villiä, että tuntui kun olisin opiskelemassa lastenhoitajaksi matkailu alan sijaan. Viikon aikana lajittelin roskia, siivosin lattioita, pesin tuoleja sekä pöytiä, hain sinne tänne jääneitä avaimia taikka puhelimia. Loppupeleissä pääsin takaisin Papagayoon vasta 15.4.

Toki mukaan mahtui monesti myös hauskojakin hetkiä, kuten tämä väärin kirjoitettu diplomi. Sanoin Saralle pojan nimen olevan Quinn, mutta espanjalaiselle nimi kuulosti vieraalta. Pidättelin nauruani lavalla kun huomasin kirjoitusvirheen ja pojan äiti nauroi myös. Vein Quinnille uuden diplomin ja tikkarin nöyryytyksen johdosta.

Muita matkan negatiivisia puolia: olen ollut reissun aikana kaksi kertaa viikon kestävässä flunssassa - alkuviikkoina sekä Villagessa ollessani, saimme ensimmäisen varoituksen kämpän sotkuisuudesta boys (kämppämme on kyllä muutenkin läävä ilman asumistakaan) & joka viikko on satanut kerran tai kaksi, pyörän vuokraus on kallista mutta helpottaisi välimatkojen taittoa. Mutta ettei nyt ihan kokonaan valittamisen puolelle mene niin tähän loppuun kivempia kuulumisia kuvina.

Tässä maisemassa hermo lepää. Päivätauon rantakävelyt.

Mun aamupalamurot sekä illan ruoka.

Edustava kuva kahdesta apinasta.

Kellomalli & photobomber.

Artturi pysyy mun villityksissä mukana.

Asian Garden osoittautui maittavaksi sushipaikaksi.

Lauantaina 14.4 käytiin dyyneillä ottamassa arskaa Artturin, Joannan ja Maken kanssa. Mukaan liittyi myös Kiira & poikaystävä sekä kaksi muuta Joannan kämppistä.

Not bad, eh? Iltapäivällä kotiinlähdön koittaessa etsimme lähihotellista vessan ja sen jälkeen yritimme päästä ulos sokkelosta. Suunniteltu kävely muuttui taksimatkaksi.

Dyynit bussin ikkunan läpi. Lähdimme keskiviikkona Karmenin ja Lauran kanssa pääkaupunkiin Puerto Rosarioon käymään.

Takaisin kotia kohti neljän bussilla samaa matkaa poikien MMT kanssa, joiden työpaikka on pk:ssa.

Tämmöinen kesken jäänyt asunto löytyy taloamme vastapäätä. Artturin kanssa nuudelinhakureissulla.

Katolla on edelleen kauniit maisemat ja hyvä ottaa aurinkoa.

Isoja, surullisia kaloja.

Karmenin, Lauran, Artturin & Topin kanssa syömässä Cantante Cafessa. Kokki oli joko kipeä tai vaihtunut, sillä ruoka ei ollut ollenkaan niin hyvää kuin ensimmäisellä vierailukerralla.